Blogi

Suomen sotien jälkeinen talousihme ja 1980-luvulla alkanut lainamarkkinoiden vapautuminen saivat pitkään asuntojen hinnat nousemaan koko maassa. Syntyi jopa itsestäänselvyytenä pidetty ilmiö, jossa omistusasuja vaurastui asuessaan samalla kun asunnon hinta kiipesi vuosikymmenestä toiseen ylöspäin.

Tämä kehitys katkesi viime vuosikymmenellä pienillä muuttotappiopaikkakunnilla, jotka vielä 90-luvun lamasta noustessa olivat päässeet nauttimaan samasta asuntojen hintojen noususta kuin muukin maa.

Kuluvalla vuosikymmenellä asuntojen reaalihinnat alkoivat lisäksi hitaasti laskea myös useimmissa keskisuurissaa kaupungeissa. Taitekohta ajoittui vuoteen 2010. Syy tähänkin kehitykseen löytyy kaupungistumisesta, joka kuluvalla vuosikymmenellä on entistä selkeämmin alkanut imeä väkeä suurimpiin kasvukeskuksiin myös keskisuurista kaupungeista.

Ainakin puolet suomalaisista asunnoista sijaitsee alueilla, joilla käytettyjen asuntojen hinnat eivät tule jatkossa kenties koskaan enää nousemaan. Pankkisääntelyyn liittyvä Basel IV tulee osaltaan voimistamaan tätä kehitystä, koska pankkien on jatkossa entistä hankalampi lainottaa taantuvien alueiden asuntoja.

Omistusasumisella voi jatkossa tienata vain alueilla, joille muuttovoitto kasaantuu. Näiden kasvukeskusten ulkopuolella asuntoihin on opittava suhtautumaan kuin autoihin. Niillä on käyttöarvoa ja useimmiten myös jonkinlaista jälleenmyyntiarvoa, mutta mitä pidempään käyttö jatkuu, sitä alemmas arvo painuu.

Sinänsä siinä, että yhä vanhemmaksi ja käytetymmäksi muuttuvan kohteen arvo laskee, ei ole mitään ihmeellistä. Näinhän arvonkehitys menee lähes kaikkien muidenkin asioiden kohdalla. Omistusasuntoa on kuitenkin totuttu koko Suomessa ajattelemaan arvonsa vähintäänkin säilyttävänä vanhuuden turvana ja lasten perintönä. Suuressa osassa Suomea tämä ajatus on ikävä kyllä tarpeen nyt päivittää.

Timo Metsola

hallituksen puheenjohtaja

Vuokraturva