Blogi

Here to help

Asuntomarkkinoilla edessä koronakevät kakkonen – Siksi asuntokauppa tarvitsee oman rokotteensa

Asuntokaupan tunnelmat ovat aivan poikkeuksellisen korkealla, ja isolta osin psykologisista syistä. Siksi on keskeisen tärkeää ymmärtää, että edessä on lähes väistämättä jonkinlainen viime kevään toisinto, joka hetkeksi pilaa asuntokaupan yltiöpositiivisen tunnelman. Luvassa nimittäin on suurella todennäköisyydellä sekä koronatartuntojen että -rajoitusten osalta huomattavan vaikea kevät, erityisesti huhti- ja toukokuun osalta.

Koronakevät kakkonen tulee hetkellisesti jäähdyttämään voimakkaasti asuntokaupan tunnelmaa ja volyymiä, ja sitä vaikutusta vastaan tarvitaan nyt oma erityinen rokote.

Tämä rokote on psykologinen ja tarkoittaa oikean suhtautumisen pohjustamista etukäteen siihen, mitä edessä on. Asuntokauppa toipui koronakevät ykkösestä todella nopeasti. Edessä olevaa asuntokaupan koronakevät kakkosta ei ole syytä sen päälle iskiessä liikaa pelästyä, koska toipuminen on luultavasti tälläkin kertaa nopeaa. Tästä on tärkeää puhua nyt etukäteen, jolloin asioita suhteuttava pohjustus toimii rokotteena ylireagointia vastaan.

Toin näkemykseni tarkempien perusteluineen esiin tänään Ylen Poliklinikka -ohjelmassa. Erittäin ajankohtaista keskustelua käymässä Hypon Ari Pauna ja toimittaja Sakari Sirkkanen.

https://areena.yle.fi/audio/1-50732312

Tässä äskettäin vuoden tiedetoimittajana palkitun Annikka Mutasen tämänpäiväinen Helsingin Sanomien artikkeli, johon lähetyksessä toistuvasti viittaan:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000007793455.html?share=1ed3dfe05df4063ef20bbceb0adcc6cf


Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva