Blogi

Here to help

Helsingin yksiöpulaan ajaneen säännön isä ilmoittautui: Osmo Soininvaara

Kerroin keskiviikkona 75 neliön säännöstä yhtenä vuokramarkkinoiden kolmesta suuresta virheestä.

Kirjoitin, että tiettävästi Helsingin Kokoomuksen piirissä pidettiin vuosituhannen alussa Kokoomuksen kannalta parempana, että pienasuntojen rakentamista rajoitetaan ja Helsinkiin tuotetaan lähinnä perheasuntoja hyvätuloisille. Ajettiin läpi niin sanottu 75 neliön sääntö, jonka mukaan Helsinkiin rakennettavien talojen asuntojen keskikoon on oltava vähintään 75 neliötä, vaikka kaupunki kärsi jo tuolloin nimenomaan huutavasta pienasuntopulasta

Osmo Soininvaara paljasti perjantaina, että 75 neliön sääntö oli vihreiden “salajuoni”, jonka tarkoituksena oli puolustaa lapsiperheitä (Demokraatti.fi 2.9.).

Myöhemmin samana iltana Soininvaara kertoi suoraan minulle olevansa 75 neliön säännön keksijä ja idean isä.  Vuosituhannen alussa 75 neliön sääntöä pidettiin kuitenkin nimenomaan Kokoomuksen ideana. Joko kokoomuslaiset halusivat uskotella niin, tai sitten Soininvaara oli myynyt ideansa (jota hän tuossa Demokraatin jutussa itse ”salajuoneksi” kutsuu) niin taitavasti, että kokoomuslaiset itsekin uskoivat tarinaan. Minä ainakin uskoin. Ja toistin sitä eteenpäin vielä tällä viikolla, joten asian julkinen täsmennys on varmasti paikallaan.

Nyt Soininvaara valaisi minulle tapahtumia näin:

”Minun ehdotuksestani asunto-ohjelmaan tuli tuo 75 neliön sääntö. Keksin sen ihan itse. Olin kuitenkin tarkoittanut sen koko kaupungin keskiarvoksi, mutta virkamiehet muuttivat sen tonttikohtaiseksi, mitä en ollut tarkoittanut. Sitä mitä motiiveja kokoomuksella on asiassa olut, en voi tietenkään tietää. Itse sääntö oli huonosti muotoiltu, koska se houkutteli kuittaamaan isojen asuntojen tarpeen yhdellä jättiasunnolla. En vieläkään voi ymmärtää, miten se voisi olla kannattavaa, mutta niin kuitenkin tapahtui.”

Isyyden tunnustuksen todenperäisyyttä tuskin on syytä epäillä. Erityisesti kun tuon Helsingin asuntomarkkinat kaaokseen ja krooniseen yksiöpulaan ajaneen säännön keksimisen tunnustaminen tuo tässä vaiheessa kaikkea muuta kuin kunniaa.

Soininvaaran suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä on sen sijaan minusta syytä ihailla. Hän ei halunnut antaa oman virheensä mennä muiden piikkiin. Soininvaaran puolustukseksi on sanottava myös, että hän huomasi nopeasti 75 neliön säännöstä aiheutuvat ongelmat ja toi sen esiin myös julkisuudessa.

Entistäkin ilmeisempää on, että 75 neliön sääntö todella on yksi niistä kolmesta suuresta virheestä, jotka vuokramarkkinoiden nykyiset huomattavat ongelmat aiheuttivat.

 

Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva