Blogi
Myös idolilla on ihmisoikeudet
Ja siihen liittyy tärkeä ilmoittajan vastuu.
INFO:
Tämän blogin teksti oli tarkoitus julkaista lauantaina 25.8.2018 maksetulla kokosivun ilmoituspaikalla Helsingin Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Iltalehdessä, mutta päätoimittajien päätöksellä kaikki kolme kieltäytyivät tätä ilmoitusta julkaisemasta. Hyllytetyt ilmoitukset löytyvät blogin lopusta.
Iltalehti julkaisi sisällöltään muutetun ilmoituksen 25.8. Mutta Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kieltäytyivät sitäkään julkaisemasta.
27.8. HS ja IS kuitenkin pyysivät tapahtunutta anteeksi ja kertoivat, että kyseessä oli virhe. Ja ne julkaisevat hyllytetyn ilmoituksen 29.8. ilmaiseksi lehdissään.
#7lopeta
Sinä ja minä emme ole paparazzia parempia – jos luemme Seiskaa
Sananvapaus ja yksityisyyden suoja ovat oikeusvaltion perusarvoja, joiden puolustaminen tiedotusvälineiden työssä on äärettömän tärkeää. Sananvapaus koskettaa kaikkia, ja sillä on siten yhteiskunnassa laaja tuki ja monta vartijaa. Näin asian pitääkin olla.
Yksityiselämäänsä julkisuuden tuhoisalta valokeilalta suojelemaan joutuvien joukko sen sijaan on pieni, ja tuon joukon puolustajat harvassa. Lisäksi säännöllisesti julkisuudessa esiintyvät ovat aivan eri asemassa riippuen ammatistaan. Esimerkiksi itse esiinnyn julkisuudessa säännöllisesti, mutta asuntomarkkinoiden asiantuntijana, ja nautin siksi vahvaa yksityisyyden suojaa. Minulla ei ole huolta. Huolta ei myöskään olisi, jos sattuisin olemaan vaikkapa uutisankkuri, professori tai päätoimittaja.
Mutta jos olisinkin ammatiltani esimerkiksi lavatähti, eturivin näyttelijä tai huippu-urheilija, tilanteeni olisi aivan toinen. Yksityiselämäni, terveyteni ja parisuhteeni olisivat vapaata riistaa julkisuudessa riepoteltavaksi, vaikka se olisi viimeinen asia mitä läheisteni kanssa haluaisin. Olisin käytännössä suojaton. Tietojen lisäksi myös huhut kelpaisivat hyvin matalalla lähdekritiikillä juttujen aiheeksi. Se, millaista tuhoa niistä yksityiselämässäni syntyisi, olisi minun ongelmani. Mitäs rupesin lavatähdeksi, näyttelijäksi tai urheilijaksi.
Jos julkisuuden henkilö on poliitikko tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vallankäyttäjä, yksityisasioilla on usein yhteiskunnallista merkitystä ja niiden kertomiselle ja käsittelylle julkisuudessa on tiettyyn rajaan asti perusteet. Samoin jos kuka tahansa tunnettu henkilö syyllistyy rikokseen tai on vakavasta rikoksesta epäiltynä, asian käsittelylle julkisuudessa voi olla perusteet.
Mutta pelkkä taiteilijaksi tai urheilijaksi ryhtyminen ei ihmisen yksityiselämän riepotteluun anna oikeutta. Ei vaikka kuinka hyvin pärjäisi työssään ja siihen liittyvässä julkisuudessa. Miksi juuri niin kuitenkin jatkuvasti käy? Koska sinä ja minä annamme sen tapahtua. Koska puhumme kyllä tuomitsevasti muista ihmisoikeusloukkauksista, mutta tämän perusoikeuksien polkemisen olemme kokeneet sen verran kiinnostavaksi viihteeksi, että olkoon poikkeus. Pitäähän meillä oman arkemme vastapainoksi sentään viihdettä ja juoruttavaakin olla!
Asia muuttuisi omissa silmissä kovin erilaiseksi, jos meidän jommankumman oma lapsi sattuisi unelmiaan tavoitellessaan vaikka menestymään laulukilpailussa ja saamaan levytyssopimuksen. Ja sitten hänen elämänsä kipeimmillä ja vaikeimmilla asioilla mässäiltäisiin armotta julkisuudessa, jos ja kun joku niitä vuotaisi. Koittaisimme läheistämme tukea, mutta iskuja vyön alle tulisi aina vain lisää. Ja tätä voitaisiin jatkaa surutta vuodesta toiseen. Vaikka kirjoittamista aivan varmasti riittäisi yllin kyllin kaikista niistäkin, jotka itse tietoisesti nimenomaan haluavat nostaa koko yksityiselämänsä julkisuuteen.
Me – sinä ja minä – olemme hyviä ihmisiä. Ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat meille tärkeitä. Tästä huolimatta me emme ole paparazzia parempia, kun vaikkapa taiteilija tai urheilija on ajautunut eroon ja kehtaa surunsa ja epätoivonsa keskellä yrittää pitää asian pois julkisuudesta. Juttu kaivetaan esiin ja tehdään, koska meillä on halu lukea se. Koska me ostamme lehden tuon jutun takia sen sijaan, että jättäisimme lehden sen takia ostamatta. Tai peruisimme tilauksen.
Minä haluan tähän muutoksen. Jos sinäkin haluat, niin älä kilkkaa, lue, tilaa tai osta. Kaikki on siitä kiinni.
Mieti koulukiusaamista. Suostuisitko enää millään tavalla koulukiusaukseen osallistumaan? Tämä on aikuisten koulukiusaamista. Yksi kärsii, muut saavat viihdettä. Sinulla on mahdollisuus asettua kiusatun puolelle ja sanoa kiusaajille, että #7lopeta
Yhdessä pystymme tähän. Toivottavasti saat kopin.
Meidän ilmoittajien on kannettava vastuumme – samoin tekijöiden
Ilmoittajalla on vastuu siitä, minne rahansa kantaa. Häpeän ja pyydän anteeksi sitä, että näistä kaikkien tuntemista epäkohdista huolimatta minun omalla päätökselläni Seiskassa on ollut vuosien ajan jatkuvasti Vuokraturvan mainoksia. Oma toimintamme ei siten ole ollut osa ongelman ratkaisua vaan osa itse ongelmaa. Olemme nyt päättäneet kantaa moraalisen vastuumme ja olla sopimatta enää uusia mainoksia Seiskaan. Haastamme muut Seiskan ilmoittajat pohtimaan asiaa ja tekemään omat ratkaisunsa.
Samalla vetoan Seiskan vastaavaan päätoimittajaan Joni Soilaan tässä esitettyjen epäkohtien korjaamiseksi. Samoin jokaiseen Allerin työntekijään ja sisällöntuottajaan. Voitte asiaan vaikuttaa, joten tehkää se. Tulkaa kaapista tässä asiassa. Lisäksi haastan Allerin toimitusjohtajan Pauli Aalto-Setälän, jota itse vilpittömästi pidän hyvänä ja viisaana ihmisenä, julkisesti ottamaan kantaa siihen, millaisina kustantaja näkee Seiskan ja muun mediakentän korjaus- ja kehitystarpeet tässä asiassa. Itse uskon, että räikeimpien epäasiallisuuksien poistaminen nykyisessä arvoilmastossa todellisuudessa pidemmällä tähtäimellä lisäisi lehden ja sivuston suosiota. Seiskan lukemista jatkavia pyydän vahtimaan rimanalituksia ja sanomaan #7lopeta kun siihen aihetta on.
Lähelleni on osunut erittäin vakava koulukiusaamistapaus, johon liittyi raastavaa entisten kavereiden ja aikuisten piittaamattomuutta. Se herätti minut miettimään, mikä meidän yhteiskunnassamme on vikana, kun tällainen on edes mahdollista. Se käynnisti prosessin, jonka tärkeä osa tämä blogi on. Niin kauan kun me muuten vastuulliset aikuiset osallistumme sivustakatsojina omaksi huviksemme toisten aikuisten kiusaamiseen, miten voimme opettaa lapsemme toimimaan toisin. Jouduin katsomaan tässä asiassa peiliin ja toivon, että sinäkin katsot.
Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva
#7lopeta
*******************************************
Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti kieltäytyivät päätoimittajien päätöksellä julkaisemasta lauantaille 25.8.2018 varatuilla Vuokraturvan maksamilla kokosivun ilmoituspaikoilla tätä ilmoitusta (tässä ilmoitusten ruutuversiot, blogin lopussa samat isompina tiedostoina):
Kun tieto edellä olevan ilmoituksen hyllyttämisestä tuli, Vuokraturva teki uuden sisällöltään laimeamman aineiston, jossa oli päätoimittajien kehotuksesta myös Vuokraturvan omien palveluiden markkinointia. Iltalehti ainoana suostui julkaisemaan tämän aineiston. Eli tätäkään aineistoa Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat eivät silloin suostuneet julkaisemaan. 27.8. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat kuitenkin pyysivät tapahtunutta anteeksi ja kertoivat, että kyseessä oli virhe. Ja ne julkaisevat hyllytetyn ilmoituksen 29.8. ilmaiseksi lehdissään.
Ilmoitukset alkuperäisessä koossaan: