Blogi
Uudiskohteen taloyhtiölainaa ja Subprime-kriisiä yhdistää lainan sitominen asuntoon, ei sen ostajaan
Kuva: Timo Metsola ei pahastuisi, vaikka Barack Obama selvittäisi myös sen ongelman, jonka Suomen suuret taloyhtiölainat ovat aiheuttamassa. (Kuva: Nordic Business Forum 2018)
Kymmenen vuotta sitten presidentti Obama selvitti kuumeisesti sotkua, joka syntyi Yhdysvalloissa siitä, että lainat sidottiin suoraan asuntoihin, eikä niiden ostajien maksukykyä mitenkään seurattu. Seurauksena oli valtava katastrofi.
Jälkikäteen arvioiden Obama selvisi kuitenkin liki mahdottomasta tilanteesta varsin hyvin. Kun Obama viime viikolla kävi Suomessa, minulta kysyttiin mitä hänelle olisi voinut antaa kotiin viemisiksi. Mielelläni olisin isot yhtiölainat antanut mukaan sinne, missä vastaavan kuvion aiheuttamasta kaaoksesta on nipin napin ennenkin selvitty.
Obama naurahti huvittuneena, hymyili kohteliaasti, kätteli ja matkasi Amerikkaan. Ongelma jäi Suomeen.
Timo Metsola
hallituksen puheenjohtaja
Vuokraturva