Blogi

Here to help

Viileneekö asuntokauppa syksyn tullen?

Tilastokeskuksen juuri julkaisemien ennakkotietojen mukaan vanhojen asuntojen nimellishinnat nousivat hieman huhti-kesäkuussa. Koko maassa hinnat nousivat 0,3 prosenttia ja pääkaupunkiseudulla 0,7 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Muualla maassa hinnat laskivat 0,1 prosenttia. Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen reaalihinnat sitä vastoin laskivat koko maassa keskimäärin 1,1 prosenttia. Reaalihinnoissa laskua oli näin kolmantena perättäisenä vuosineljänneksenä.

Monen usko kansantalouteen on Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mukaan heikentynyt merkittävästi. Omaan talouteen uskoa kuitenkin vielä löytyy. Valtiovarainministeriön suunnittelemat veronkevennykset ovat osaltaan omiaan rauhoittamaan inflaation viimeaikaisen nousun ja maailman talousuutisten myötä ihmisten mieleen nousseita epäilyksiä. Veronkevennykset myös tukevat ostovoimaa, työllisyyttä ja talouskasvua, jolloin talouden tulevaan kehitykseen voidaan suhtautua optimisesti.

Kuluvaa kesää ja lähestyvää syksyä voidaan pitää niin asuntokaupassa kuin vuokra-asuntomarkkinoilla mielenkiintoisena. Onko kesän aikana palattu entiseen tahtiin, jolloin Suomi hiljeni ja keskittyi kesänviettoon vai onko kauppa käynyt entiseen tapaan? Kesän ilmat eivät ainakaan ole pidätelleet vain sisätiloissa. Täytyy toki muistaa, ettei kodin etsiminen säistä riipu. Tarpeet uuden kodin löytämiseksi ovat moninaiset ja ratkaisut tehdään, kun niiden aika on. Syksy on koulujen ja opintojen aloittamisen kannalta uuden alkamisen aikaa. Moni myös aloittaa uudessa työssä. Monelle se tarkoittaa samalla uutta kotia uudessa kaupungissa tai kylässä. Koteja etsitään parhaillaan monessa perheessä.

Asuntojen hintojen pitkään jatkunut nousu on takanapäin – se voidaan varmasti todeta. Ilmassa ei kuitenkaan näyttäisi olevan sellaisia merkkejä, jotka antaisivat aiheen huoleen. Päinvastoin – kuten aiemmin totesin. Asuntokauppoja tehdään – nyt niiden tekemiseen on sekä ostajalla että myyjällä aikaa eikä isoja ratkaisuja tarvitse tehdä kiireessä. Näin pitääkin olla. Kiinteistönvälittäjiltä vaaditaan jatkossakin ammattitaitoista, asiakaslähtöistä ja laadukasta palvelua onnistuneen asuntokaupan toteutumiseen.

Ja mitä otsikossa esittämääni kysymykseen tulee – en usko asuntokaupan viilenevän. Eivät uimavedetkään viilenneet, vaikka Jaakko heitti kylmän kiven jo viikko sitten.

Kaunista loppukesää ja onnistuneita kauppoja toivottaen,

JAANA ANTTILA-KANGAS
Suomen Kiinteistönvälittäjäliitto ry:n toimitusjohtaja