Blogi

Here to help

Vuokramarkkinat sotkeneen 75 neliön säännön syntyhistoria kokonaisuudessaan päivänvaloon

Käsittelin 75 neliön säännön idean syntymistä ja Osmo Soininvaaran roolia lauantaisessa blogissani.

Nyt Helsingin kaupungin kiinteistöviraston tonttiosastolla vuosituhannen alussa toiminut Tuomas Kivelä valottaa Soininvaaran hyvää tarkoittavan idean vesittymistä ja lääkkeen muuttumista myrkyksi. Koko kaupunkia kokonaisuutena koskemaan tarkoitettu 75 neliön sääntö muuttui joka ikistä tonttia erikseen koskevaksi rakentamisen yksiöleikkuriksi hänen mukaansa seuraavasti:

”75 k-m2:n vähimmäiskeskikoko tavoite oli alun perin asunto-ohjelmassa. Tavoite koski koko ohjelmakautta ja koko tuotantoa. Se ei siis ollut ollenkaan tonttikohtainen. Tavoitteeseen miltei päästiin, kun uustuotannossa keskikoko oli 74 k-m2. Luvussa oli siis mukana myös pientalot. Muutos tonttikohtaiseksi varausehdoksi ei tapahtunut virkamiesvalmistelussa, vaan khn (kaupunginhallituksen) esittelijä apulaiskaupunginjohtaja (Pekka) Korpinen (sd) muutti kiinteistölautakunnan asunto-ohjelman mukaisen esityksen tonttikohtaiseksi. Ja kaupunginhallitus nielaisi esityksen. Tästä tuli vaikeuksia vuokra-asuntotuotannossa.”

lähde: www.soininvaara.fi (kommentti 5.9. klo 7.08)

Murheellista luettavaa. Yksiöpula ei ratkea kuin yksiöitä rakentamalla.

Eläkepäivillään Pekka Korpinen alkoi nähdä tiettyjä asioita toisin, ja esimerkiksi tämän artikkelin mukaan minun oma näkemykseni ei ollut hänen eläkepäiviensä näkemyksestä ilmeisesti enää kovinkaan kaukana. Hän vain lähti siitä, että yhdistämisen sijaan pääkaupunkiseutu pilkottaisiin tasaveroisiin pienempiin palasiin, joita sitten katsottaisiin kokonaisuutena asuntorakentamisessa ja muutenkin.

75 neliön säännön seurauksia mm. opiskelijoiden asunnonhaulle tänäkin kesänä seuranneena siteraan ranskalaista pyhimystä Bernard Clairvauxlaista (1090-1153): "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla."

 

Timo Metsola

hallituksen puheenjohtaja

Vuokraturva