Tiedotteet
Stailaus ei enää riitä, nyt asuntokaupan syntyminen vaatii enemmän
Vielä viisi vuotta sitten asunnon stailaus oli uusi keino asuntokaupassa. Se tehosti myyntiä aluksi selvästi ja nosti myös kauppahintaa. Nyt ihmiset ovat oppineet katsomaan stailauksen läpi. Jos asunto halutaan saada kaupaksi, mutta puutteita on, ei niiden peittely enää juuri auta. Ostajalle on osattava tarjota hyviä valmiiksi mietittyjä remonttisuunnitelmia, joilla asunnosta oikeasti tulee hieno ja toimiva. Jos ajatellaan, että ostaja keksii ne itse lyhyen näytön aikana, moni kauppa jää syntymättä.
Tänään perjantaina klo 13.00 esitellään Helsingin Siltasaaressa, osoitteessa Säästöpankinranta 4, oikeassa myytävässä asunnossa Myyntiturvan ja Kehrä Interiorin uusi konsepti. Se tuo ammattilaisten remonttisuunnitelmat asuntoesitteiden rinnalle näyttöihin. Kun asuntoesittelyssä on välittäjän lisäksi paikalla sisustussuunnittelija tai -arkkitehti, mahdollisuudet pohtia eri remonttivaihtoehtoja jo asuntoesittelyssä nousevat aivan uudelle tasolle. Tällä on oleellista merkitystä, koska joka toinen asunnon ostava tekee siihen myös tuntuvan remontin.
”Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, että ostajan hämäämisestä siirrytään ostajan auttamiseen”, kertoo Myyntiturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.
”Asunnot maksavat paljon ja remontit ovat kalliita. Asiakkaalla on tärkeää olla totuudenmukainen kuva asunnon vahvuuksista ja heikkouksista sekä tarvittavien remonttien kustannuksista jo ennen asunnon ostamista. Muuten ostaja joko tekee huonoja kauppoja tai ei uskalla tehdä ostopäätöstä lainkaan. Totuus on, että tavalliselle kansalaiselle tämä on aika vaikeaa ilman ammattilaisen apua”, Metsola jatkaa.
Viime vuosikymmenen puolivälistä alkaen asuntojen remonttitarpeita on koitettu peittää stailauksella. ”Kevytkin stailaus toimi menneinä vuosina hyvin, mutta vähitellen teho on heikentynyt, ja keinotekoisten vaikutelmien luominen on alkanut näyttää asunnonostajien silmissä epärehelliseltä”, toteaa Metsola.
Kevyessä stailauksessa asunto tyhjennetään arkisista tavaroista ja kalustetaan usein vuokratuilla lainakalusteilla. Taitava stailaaja saa asunnon heikkoudet häivytettyä. Lisäksi hienot ja tyylikkäät kalusteet saavat asunnonkin tuntumaan hienolta. Arkielämän realiteeteista ei tarvitse välittää. Linjakas sohva voi olla todella epämukava istua. Ja trendikkäälle sohvapöydälle aseteltuja muotilehtiä harva asunnonostaja tulisi oikeasti lukeneeksi. Mutta tarkoin rakennettu illuusio voi saada ihan tavallisenkin asunnon näyttämään upealta.
Totuus tulee vastaan kauppojen jälkeen, kun tyhjä asunto näyttääkin ihan erilaiselta. Nämä kokemukset ovat johtaneet siihen, että ihmiset ovat alkaneet yhä laajemmin nähdä stailauksen läpi jo asuntoesittelyissä. Joskus stailaus voi silloin kääntyä jopa itseään vastaan.
”Myyntiturva ja Kehrä Interior haluavat ottaa stailauksesta askeleen pidemmälle. Ostajaa ei haluta harhauttaa, vaan päinvastoin hänelle halutaan näyttää rehellisesti asunnon puutteet ja sitten kertoa hyviä ideoita siitä, millaisella remontilla ne järkevimmin korjataan ja mitä muutoksia ammattilainen asunnossa tekisi”, kertoo Myyntiturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.
LANSEERAUSTILAISUUS
Lanseeraustilaisuus oikeassa myytävässä asunnossa tänään perjantaina klo 13.00–13.30 osoitteessa Säästöpankinranta 4 A, Siltasaari, Helsinki.
Tilaisuuden yhteydessä on mahdollisuus ottaa kuvituskuvia uuden konseptin mukaisessa asuntoesittelyssä.
LISÄTIETOJA
Timo Metsola, hallituksen puheenjohtaja, Myyntiturva, p. 09 6877 550
VUOKRATURVA OY LYHYESTI
Vuokraturva on markkinajohtaja asuntojen vuokravälityksessä ja sijoitusasuntojen hankintapalveluissa. Vuokraturva välittää sekä yksityishenkilöiden, instituutioiden että asuntoihin sijoittavien rahastojen asuntokantaa. Vuokraturvaan kuuluvan Myyntiturvan tavoitteena on mullistaa kiinteistönvälityksen välityspalkkiot ja saavuttaa markkinajohtajan asema pääkaupunkiseudulla myös kiinteistönvälityksessä.